ian gillan – Perfect Strangers of Finland PSOF ry Blog

247824_4489846565541_208248694_n

Deep Purplen esiintyessä tänä 11.11.2017 päivänä Helsingin Jäähallissa ehkä viimeisen kerran Suomessa huomaan suuren haikeuden valtaavan mieleni. Ovathan he olleet elämässäni jo vuodesta 1972 saakka. Kerron tässä hieman diggaamisestani vuosikymmenten varrella.

Uskoisin ensimmäisen kuulemani Deep Purplen kappaleen olevan Space Truckin´, koska vaikken yhtyettä tiennytkään, niin vuosien päästä huomasin sen kappaleen olevan tutuimman. Vuosi oli 1972 ja olimme perheen kanssa juuri muuttaneet Kainuusta Hämeeseen ja musiikillinen herääminen alkoi vanhempien koulukavereiden avustuksella. Space Truckin on ollut yhtyeen ohjelmistossa edelleen, joten aika vahvan alun kuuntelu-urani sai ja viitoitti musiikillista faniutta aina tähän päivään saakka.

Ensimmäinen kuulemani Deep Purplen levyni oli In Rock, jota käytiin kuuntelemassa Hollolan kirjastossa todella usein. Nuorena poikana en kuitenkaan vielä hahmottanut yhtyettä sen kummemmin ja varsinkin kun rockpohjaisen tiedon hankintaan olivat Suosikin ja kavereiden varassa. Tuolloin 70-luvun alussa ulkomaisten lehtien saaminen taisi rajoittua pääkaupunkiseudun kirjakauppoihin, jos niihinkään. No kuitenkin vuosien taas vieriessä eteenpäin ja ollessani jo keskiasteen koulussa kysyin koulukaveriltani, että mikä olisi se ensimmäinen lp-levy, joka kannattaa ostaa? Hän sanoi oitis sen olevan Deep Purplen In Rock, jonka sitten hankin. No hetihän minä huomasin, että tätä levyä olen jo kuunnellut runsaasti ja kaikki siinä olikin jo tuttua. Seuraavaksi tulivat Made in Japan, jota edelleenkin pidetään eräänä maailman parhaimpana livelevynä. Jatkoa seurasi Machine Headin, Singles A´and B´s ja Fireballin muodossa. Come Taste the Band tuli kasettina vastaan heti tuoreeltaan. Come Taste the Band oli siinä mielessä kummallinen levy, että pidin siitä heti ja usein väiteltiin ystävien kanssa, että onko se Deep Purplea ollenkaan. No, levyn kansihan sen paljastaa – on se. Hyvä rocklevy onkin ja jonka puitteissa tehtiin Purple Night 2016, jossa vierailevana muusikkona oli CTTB:llä soittaneen Tommy Bolinin veli Johnnie Bolin. Asia, jota ei olisi voinut vuonna 1975 kuvitellakaan.

Vuodet vierivät ja muutakin musiikkia tuli kuunneltua pitkä AC/DC -periodi. Kuitenkin Deep Purple ja Rainbow säilyttivät paikkansa sydämessäni. Ensimmäinen varsinainen keikka oli UKK-hallissa ollut Rainbown keikka vuonna 7.6.1981. Siinä oli solistina Joe Lynn Turner (ja hänkin on tulossa Suomeen joulukuussa keikoille). Gillania bändin kera näin Kulttuuritalolla ja Valkealassa 1980-luvun alussa. Deep Purplen ensimmäinen keikka kohdallani oli Helsingin Jäähallissa 19.8.1987, joka samalla toi esille MKII:n ja uuden vahvan tulemisen. Perfect Strangers oli ilmestynyt vuonna 1984, ja on edelleen hyvin pidetty julkaisu. Seuraava DP-keikka oli vuonna 1993, joka oli samalla Ritchie Blackmoren jäähyväiskeikka yhtyeessä. En minä maalaispoikana ymmärtänyt, että miksi Ritchie piilotteli soittaessaan itseään ja oli hyvin poissaoleva, mutta selvisihän se sitten myöhemmin.

2000-luvun alussa kuulin olevan sellaisen ryhmän, kuin Perfect Strangers of Finland – Deep Purple musiikin ystävät ry. Liityin siihen ja huomasin ympärilläni todella laaja-alaisen tietämyksen omaavia jäseniä. Olin tullut omieni joukkoon. Tämän yhdistyksen, joka myöhemmin muutti nimensä Perfect Strangers – PSOF ry, mukana olen saanut kokea valtavasti asioita. Toimin ensin rivijäsenenä, josta etenin viimein puheenjohtajaksi saakka. Meillä on ollut leffa-, musiikinkuuntelu- ja milloin mitäkin teemailtoja vuosien varrella runsaasti. Linja-autolla matkustimme Tuurin kyläkaupalle katsomaan heitä. Purple Nighteissa olemme käsitelleet monipuolisesti Deep Purplen musiikkia ja antaneet monille ammatti- ja amatöörimuusikolle mahdollisuuden soittaa diggaamaansa musiikkia hyvässä seurassa ja hyvälle porukalle. Deep Purplessa aiemmin vaikuttaneista muusikoista olemme tavanneet Glenn Hughesin, David Coverdalen ja Joe Lynn Turnerin.

Steve Morsen tuleminen Deep Purplen riveihin mahdollisti yhtyeen jatkumon ja kehityksen. Steve on tuonut soitollaan yhtyeeseen hienon erilaisen soittotyylin ja rauhan. Steve on soittanut Deep Purplessa vuodesta 1994 ja ollut mukana kuudella studiolevyllä, joista uusin on tänä vuonna julkaistu InFinite. En oikeastaan voi nähdä vaihtoehtoa Morselle ja vaikka Joe Satriani paikkasikin Ritchien lähdettyä pois keikoilla, niin hän loi omaa uraansa ja siihen ei Deep Purple sopinut. Jon Lordin siirtyminen pois Deep Purplesta oli myös arvattavissa hänen klassisen musiikin kiinnostuksen vuoksi ja korvaajaksi saatu tuttu puurtaja Don Airey sopi bändiin enemmän kuin hyvin. Deep Purplesta on kehittynyt vuosikymmenten saatossa tasapainoinen yhtye, jossa jokainen soittaja saa olla oma itsensä. Yhtyeen ollessa balanssissa on heidän myös erinomaista kiertää noinkin runsaasti ympäri maailmaa. Jos yhtyeen kemia olisi huono, niin en usko, että kukaan heistä jaksaisi yhtyeessä. Ritchie on palannut ainakin väliaikaisesti Rainbown pariin ja olkoon niin. Olisi todella väärin Steve Morsea kohtaan pyytää jollain lailla Blackmore soittamaan Deep Purpleen edes yhdeksi kerraksi. Deep Purplen muodostavat vuonna 2017 Ian Gillan, Ian Paice, Roger Glover, Don Airey ja Steve Morse – siihen ei muita mahdu.

Tänään on siis – ehkä – Deep Purplen Suomen viimeinen keikka. Ymmärrys siihen hiipii puseroon vääjäämättä. En ikinä olisi saattanut arvata nuorena poikana miettiessä, että tähän päivään tullessa olisin nähnyt useita heidän keikkojaan, kuvannut heidän keikkojaan, alkanut heidän fan klubinsa puheenjohtajaksi ja tavannut heitä useampaankin kertaan vuosien varrella. Enkä sitä, että fanius säilyisi läpi elämäni muutosten. Deep Purple on antanut elämässäni minulle sekä levyillään, että keikoillaan todella paljon. Luulin joskus 2000-luvun alussa näkeväni heidän viimeisen keikkansa, koska Ian Gillan vaikutti aika väsyneeltä. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, vaan virtaa ja elämän halua riittää edelleen. Infinite – kiertue on heidän jäähyväiskiertue, joka loppuu ties milloin. Kuten yhtyekin on sanonut ”on hyvä tehdä jäähyväiskiertue, kun vielä voi”. Samoin meidän on hyvä käydä katsomassa heitä, kun sen voi vielä tehdä. Ulkomailla en ole heitä käynyt katsomassa, mutta kuka tietää, kun ilmoitus heidän maailman viimeisestä keikasta tulee sinne lähtisinkin. Ilmoitus voi tulla kuitenkin ennenkin, joten nyt menen ja nautin kuulemastani, näkemästäni ja haikeasta ilmapiiristä. Nauttikaa tekin – uskoisin paikalla olevan minuakin kauemmin Deep Purplea kuunnelleita faneja. Paikalla voi olla heitäkin, jotka olivat Suomen ensimmäisellä keikalla katsomassa vasta aloittelevaa nälkäistä rock-yhtyettä, jolla oli suuri usko tulevaan menestykseen, mutta tuskin uskoa menestyksen kestävän yli 50-vuotta.

Ensimmäinen Deep Purplen keikkani oli Helsingin Jäähallissa 30 vuotta sitten. Paljon on yhtyeelle tapahtunut tuon jälkeen, mutta kaikesta on selvitty. Deep Purple on tehnyt musiikkia todella paljon ja sen kuuntelemisessa ja analysoinnissa meneekin loppuelämä. Lisäksi jokaiselle puritaanille on oma aikakausi valittavana, jos niin haluaa. Minä pidän kaikista ajanjaksoista, sillä ilman niitä ei Deep Purplesta olisi tullut se, mikä tuli – THE ONLY LIVING AND BREATHING DEEP PURPLE

Kirjoittanut 11.11.2017

Jari Kaikkonen, PSOF ry:n puheenjohtaja